Author Topic: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).  (Read 11113 times)

otk

  • Senior Spanko
  • *****
  • Posts: 892
  • Gender: Male
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #75 on: November 18, 2009, 11:53:13 PM »
Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt. Selkäsauna olisi väistämätön tosiasia.


AuntAnnie

  • Super Spanko
  • *****
  • Posts: 1221
  • Gender: Female
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #76 on: November 19, 2009, 10:15:03 AM »

Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt. Selkäsauna olisi väistämätön tosiasia. Sitä ei enää voi mitenkään ohittaa, se vain nyt vastaanotettava.



Paddy

  • Tech Spanko
  • Super Spanko
  • *****
  • Posts: 2843
  • Gender: Female
  • Confusing I am, yes
    • Spankz Unlimited
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #77 on: November 22, 2009, 09:16:45 PM »
Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt.

"Jos tunnustan luntanneeni, selviänkö pelkällä selkäsaunalla?", Mari kysyi hieman peloissaan.
May the tawse be with you.

Finwitch

  • Advanced Spanko
  • *****
  • Posts: 416
  • Gender: Female
  • Woof!
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #78 on: November 27, 2009, 10:31:58 AM »

Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt.

"Jos tunnustan luntanneeni, selviänkö pelkällä selkäsaunalla?", Mari kysyi hieman peloissaan.

"Johan sinä tunnustit, tyttö" opettaja sanoi julmasti hymyillen.
Finwitch

Fransesca

  • tiukkapipo
  • Super Spanko
  • *****
  • Posts: 2502
  • Gender: Female
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #79 on: January 16, 2010, 08:59:40 PM »
Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt.

"Jos tunnustan luntanneeni, selviänkö pelkällä selkäsaunalla?", Mari kysyi hieman peloissaan.

"Johan sinä tunnustit, tyttö" opettaja sanoi julmasti hymyillen.


Hätäilynsä keskeltä Mari ehti kiinnittää huomiota yhteen seikkaan: Seija vilkutti hänelle silmää opettajan huomaamatta ja viittilöi jotakin.
The man who smiles when things go wrong has thought of someone to blame it on. - R.B.

Paddy

  • Tech Spanko
  • Super Spanko
  • *****
  • Posts: 2843
  • Gender: Female
  • Confusing I am, yes
    • Spankz Unlimited
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #80 on: January 17, 2010, 11:59:00 PM »
Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt.

"Jos tunnustan luntanneeni, selviänkö pelkällä selkäsaunalla?", Mari kysyi hieman peloissaan.

"Johan sinä tunnustit, tyttö" opettaja sanoi julmasti hymyillen.


Hätäilynsä keskeltä Mari ehti kiinnittää huomiota yhteen seikkaan: Seija vilkutti hänelle silmää opettajan huomaamatta ja viittilöi jotakin. Yrittikö Seija viittoa hänelle trigonometrisiä funktioita, vai oliko hänellä mielessä jotain muuta?
May the tawse be with you.

Finwitch

  • Advanced Spanko
  • *****
  • Posts: 416
  • Gender: Female
  • Woof!
Re: Yhteinen tarina: Lenkkipolku (lause kerrallaan).
« Reply #81 on: February 17, 2015, 02:00:48 AM »

Mari käveli tutulla polulla kauniina keväisenä päivänä. Luonto oli herännyt talviunestaan ja näkyi orastavina lehtinä puiden oksilla. Talitiaiset visertelivät iloisesti ja mustarastas piti suuren koivun latvassa omaa konserttiaan. Hiekka ratisi Marin askelten alla. Jostain luonnon äänien keskeltä kuului kuitenkin itkua ja tukahdutettuja kiljahduksia. Uteliaasti Mari lähti äänien suuntaan.
Varovasti hiipien, sillä häntä myös hieman pelotti. Hiivittyään jonkin matkaa hän alkoi erottaa myös outoja viuhahtavia ääniä. Mari hiipi, kunnes pääsi paikkaan, josta näki, mitä oli tekeillä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta näkymä ei muuttunut miksikään. Mari tuijotti lumoutuneena edessään avautuvaa näytelmää ja hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tuskin Mari oli päässyt aloittamaan piiskauksen katselua, kun se jo lakkasi. Muutaman kymmenen sekunnin pahaenteisen hiljaisuuden rikkoi oksien läpi sukeltava käsi, joka nykäisi Marin tiukasti ranteesta metsäaukion keskelle kuin estradille.

"Saimme yleisöä, Seija," piiskaaja sanoi, "paitsi että yleisö taitaa saada kohta sinun roolisi ja sinä pääset yleisöön." Sitten hän käänsi katseensa hitaasti Mariin, kohotti kulmakarvaansa ja kysyi: "Vai mitä, Mari? Sitähän sinä haluat, etkö haluakin? Ja päästä mukaan tähän joukkoon?"
"Eijei, en minä mitään halua, satuin vain kulkemaan ohi ja..." Mari yritti vääntää kättään irti tuntemattoman käden tiukasta otteesta, mutta hänen ranteensa oli ja pysyi vahvan käden puristuksessa. Ei enää ollut tilaisuutta paeta. Mari kohotti kuitenkin katseensa kädestä kasvoihin ja tunnisti piiskaajan.
Hänhän oli matikan maikka siitä lukiosta, josta Mari oli viime keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi. "Voi ei," ajatteli Mari. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Muistatko Mari sen lunttauksesi lukion toisella luokalla?"
Mari muisteli, ettei ollut matikassa luntannut, ruotsi sen sijaan... Ei hän ainakaan ollut jäänyt siitä kiinni... Olisiko sitten mahdollista että se olisi kuitenkin huomattu, kaikki se mitä ruotsin tunnilla tuli tehtyä, kun se opettaja oli niin nössö ei saanut mitään järjestystä aikaan eikä uskaltanut sanoa mitään.
"Alkaako muistua mieleen?" matikan maikka kysyi.

Mari mutisi jotain epämääräistä ja yritti välttää entisen opettajansa katsetta.
Opettajan ote Marin kädestä tiukkeni. Tyttö yritti sanoa jotain, mikä päästäisi hänet tästä piinasta, mutta ei onnistunut.  Ote sen sijaan vain tiukkeni. Mari antoi katseensa kiertää apua etsien.

"No, ensin hutkitaan, sitten vasta tutkitaan, sopiihan sekin."
Piiskattu Seija nyökkäili vieressä.

Opettaja istui kannon nokkaan ja nykäisi tiukasti Marin syliinsä, polvien päälle poikittain. Mari yritti rimpuilla sylistä pois. Rimpuilusta ei kuitenkaan ollut hyötyä. Ote piti. Opettaja nosti Marin hameen ylös ja veti alushousut alas pakaroiden päältä.

Ensimmäinen läimäys kajahti hiljaisuuden keskelle ja Mari pelästyikin enemmän sen ääntä kuin kipua. Opettajan käsi läimäytteli Marin pakaroita tasaiseen tahtiin. Joka iskulla voimistuva kipu alkoi työntää syrjään äänen aikaansaamaa järkytystä, ja hyvin pian Mari viis veisasi mahdollisuudesta, että joku saattaisi kuulla metelin.
Mari huusi ja ulvoi. Että hänen olikin pitänyt olla utelias ja työntää nenänsä paikkaan jonne se ei kuulunut.
"Alkaako se lunttaamisesi muistua mieleen, Mari?" opettaja tiukkasi läimäytellessään kipeästi Marin takapuoleen.

Maria alkoi pelottaa. Läimäytykset vain jatkuivat ja tuntuivat kokoajan kovemmilta. Mutta millään Mari ei pystynyt tunnustamaan luntanneensa ruotsissa, kun ei kerran sellaista ollut tehnyt.
"Ei.. Ei.. En minä ole luntannut..." Mari yritti kiljua. "En minä ruotsinkielessä luntannut en varmasti."
"Mutta jossain aineessa kuitenkin lunttasit, vai mitä?"
"Myönnä pois vain," Seija rohkaisi. "pois et pääse ennenkuin tunnustat."

Mari yritti miettiä. Jos hän huutaisi, mahtaisiko joku kuulla ja tulla pelastamaan hänet? Tähän asti ulvominen ei kuitenkaan ollut tuonut ketään paikalle. Ja yhtäkkiä Mari muisti jotain, minkä hän oli kovasti yrittänyt unohtaa. Se oli todella nolo juttu.

"No? Antaa kuulua." opettaja tiukkasi

"Lunttasin minä kerran matikan kokeessa mutta vain ihan vähän" Mari kuiskasi ääni väristen. Jatkaen vielä: "Se  oli vain se kerta ja ne vaikeat kaavat kun piti osata. Ja oikeastaan sekin oli vahinko..."

"Hyvä kun tunnustit, " Opettaja sanoi. "Ymmärrät varmaan, että rangaistuksesi tulee olemaan ankara" hän jatkoi julma hymy kasvoillaan. "Saat luvan esittää minulle trigonometristen funktioiden yhteydet samalla kun tanssitan vitsaa pakaroillasi".

"Oi ei" huudahti Mari, sillä juuri ne trigonometristen funktioiden yhteydet hän oli luntannut. Ja opettaja tiesi sen.

Joten opettaja tarjosi mahdollisuuden Marille valita: osata ne trigonometriset funkiot tai saada selkäsaunan siitä lunttaamisesta. Tai sekä että.

Marin otsalle kohosi kylmä hiki sillä hän ei osannut niitä pahuksen funktioita vieläkään. Hänen ajatuksensa poukkoilivat suuntaan jos toiseen etsien ratkaisua, tai edes pakotietä. Mitään pelastusta ei kuitenkaan löytynyt.

"Jos tunnustan luntanneeni, selviänkö pelkällä selkäsaunalla?", Mari kysyi hieman peloissaan.

"Johan sinä tunnustit, tyttö" opettaja sanoi julmasti hymyillen.


Hätäilynsä keskeltä Mari ehti kiinnittää huomiota yhteen seikkaan: Seija vilkutti hänelle silmää opettajan huomaamatta ja viittilöi jotakin. Yrittikö Seija viittoa hänelle trigonometrisiä funktioita, vai oliko hänellä mielessä jotain muuta? Seija näytti osoittavan kohti nuoria koivuja.
Finwitch